010 5011 501 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. Online Varauspalvelu CHAT alakulmassa Palaute alakulmassa

Meeting Park laajenee kiinteistö- ja toimistovälitykseen

Ei vain tiloja, vaan korkeatasoista palvelua - luottamuksellisesti, ainoana Suomessa!


EVP Jani KaarlejärviHelsingin suurin kokous- ja toimistohotelli Business Meeting Park Oy:n palveluvalikoima laajenee kattamaan myös kiinteistö- ja toimistotilavälityksen vahvan asiakaspalautteen johdosta.

Meeting Park tarjoaa jatkossa entistä monipuolisemmin myös nk. ”soft-landing” -palveluja sekä kotimaisille että kansainvälisille yrityksille. ”Olemme tehneet tätä jo aiemmin räätälöidysti esimerkiksi ulkomaisille toimijoille, mutta jatkossa tuotteistamme palvelun omille LKV -asiantuntijoillemme”, toteaa varatoimitusjohtaja Jani Kaarlejärvi, LKV.

Meeting Parkin vuosia jatkuneen vahvan kasvun taustalla on ainutlaatuisen palvelukonseptin lisäksi erittäin korkea asiakastyytyväisyys ja asiakasuskollisuus. Vaikka Meeting Parkin kapasiteettia kasvatetaan jatkuvasti, niin silti on tilanteita, joissa esimerkiksi toimistoasiakkaiden kasvun myötä tilatarpeet ylittävät oman tarjonnan. ”Myös tällöin pyrimme auttamaan asiakkaitamme löytämään heille parhaiten soveltuvat tilat, mahdollisimman helposti ja joustavasti, avaimet käteen periaatteella”, toteaa toimitusjohtaja Kare Casals.

Meeting Park on myös kiinnostunut rakentamaan ja laajentamaan yhteistyötä alalla olevien eri toimijoiden kuten kiinteistöjen omistajien, kehittäjien ja välittäjien kanssa valtakunnallisesti. Yhteistyöllä on mahdollista luoda uudenlaisia mielenkiintoisia palvelukokonaisuuksia. Meeting Park aikoo seuraavan 2-3 vuoden aikana laajentua 20.000 m2 ja avata viisi (5) uutta isoa toimipistettä.

Vuonna 2011 toimintansa aloittaneen Business Meeting Park Oy:n vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi viime vuona 2016 yli 40 %, jatkaen vahvaa kasvuaan jo kuudetta vuotta, huolimatta yleisistä talouden ja markkinoiden ym. haasteista. Meeting Parkilla on yli 1000 yritysasiakasta ja 8000 varausta vuosittain. Vuokralaisina on lähes 100 erittäin arvostettua toimijaa kuten VISA, HBO Nordic, UBER, Governia Oy, Finland University Oy ja Tallinn University.

Lisätietoja:

Jani Kaarlejärvi
Varatoimitusjohtaja
PhD, HTM, YTM, KTM (ekon.), LKV
etunimi . sukunimi (a) meetingpark.fi
010 5011 519

Business Meeting Park Oy toimii yritysten operatiivisena tukikohtana, tarjoten keskitetysti kaikki kokous-, koulutus-, etätyö- ja toimistotilat, sekä niihin liittyvät videoneuvottelut ym. Business Center palvelut – helposti, joustavasti ja ehdottoman luottamuksellisesti - 24/7. Yhtiöllä on neljässä (4) toimipisteessä Helsingin ydinkeskustassa (Forum ja Kamppi) yhteensä yli 40 kokous- ja koulutustilaa, sekä 70 etätyö- ja toimistotilaa yhteisöllisten tilojen lisäksi.