korkkis

Näinä vuosina, Korkeavuorenkadun – tai tuttavallisemmin Espan toimipiste palveli erittäin ansiokkaasti erinomaisella sijainnilla ja upeissa yli 100 vuotiaissa puitteissa tuhansia asiakkaita ja kokouksia. Valitettavasti juuri kiinteistön iän tuomat jatkuvat haasteet ja tilanahtaus olivat lopulta syynä toimipisteen sulkemiseen.

Lokakuussa 2013 avattiin KAMPISSA täysin uudistettu toimipiste yhteistyökumppanimme Sokos Hotel Presidentin talossa ja naapurina. Ja nyt juuri kesäkuun alussa avattiin ensimmäinen kolmesta uudesta FORUMIN toimipisteestä Kauppakeskuksen KUKONTORIN laidalla, osoitteessa Yrjönkatu 23 B. Kaikki tiloissa jo käyneet ovatkin todenneet tilojen olevan merkittävä parannus entisiin, jo monipuolisuutensa ja edustavuutensa vuoksi – kokouskerroksesta löytyy mm. oma Terassi ja Sauna ;-)

Seuraavat toimipisteet eli FORUMIN Mannerheimintie 20 B (Lasikulma) ja koulutuskeskus FORUMIN CAMPUS Kukontorilla ovat tällä hetkellä nk. betonitasolla, eli ne uudistetaan perusteellisesti vastaamaan Meeting Parkin konseptia ja asiakkaidemme tarpeita. Tilat avautuvat jo syyskuun alussa, ja varauksia tehdään jo mukavaan vauhtiin.

Meeting Parkin kuukausiasiakkaiden ja vuokralaisten palvelut ja edut tulevat myös uudistumaan merkittävästi, tarjoten entistä monipuolisempia palveluja ja kustannussäästöjä – josta erityisesti henkilökuntanne tulee taatusti pitämään! Näistä tiedotamme lisää aivan lähiaikoina :-)