Meeting Park poikkeaa valtavirrasta: +110 % vuonna 2015

FORUMLamasta huolimatta, ja alan yleisestä kehityksestä poiketen, kokous- ja toimistohotelli Business Meeting Park Oy:n viime vuoden 2015 liikevaihto on hypännyt yli 1,4 miljoonaan euroon. Kasvua kertyi edellisestä vuodesta peräti 110 % ja kehitys jatkuu vahvana.

Vaikka vuonna 2015 toimistotilojen vuokrausmarkkinat ovat olleet yleisesti Suomessa hyvin haasteellisia käyttöasteen laskiessa, niin Business Meeting Park Oy:n toimistotilojen käyttöaste on ollut lähes 95 %, samalla kun asiakastyytyväisyys ja uskollisuus ovat alan huippua.

Jo 8 vuotta kestäneen laman keskellä, Business Meeting Park Oy on poikkeuksellisesti uskaltanut laajentaa toimintaansa ja investoida merkittävästi tulevaisuuteen. Kiinteistöpääomarahasto Forum Fastighets Kb:n kanssa vuonna 2014 solmitun pitkäaikaisen strategisen kumppanuuden myötä, Meeting Park on keskittänyt valtaosan toiminnastaan Helsingin ydinkeskustan FORUM kauppakeskuksen yhteyteen. Korttelista onkin muodostunut merkittävin, monipuolisin ja houkuttelevin palveluympäristö myös erikokoisille yrityksille ja yhteisöille. Nyt nämä kiinteistöt ovat siirtymässä yrityskaupan myötä Sponda Oyj:lle.

Laajentuminen on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi, raskaista investoinneista huolimatta. Forum on alusta saakka osoittanut ymmärtävänsä aidosti asiakkaidensa tarpeita, mikä on meidän kaltaisen nopeasti kehittyvän palveluyrityksen kannalta äärimmäisen tärkeää ja houkuttelevaa. Uskomme, että myös uuden omistajan kanssa on löydettävissä laajemmat yhteiset strategiset intressit - myös meidän laajentumista ajatellen" toteaa Business Meeting Parkin toimitusjohtaja Kare Casals.

Meeting Park toimii yritysten operatiivisena tukikohtana, tarjoten keskitetysti kaikki yritysten tarvitsemat kokous-, koulutus-, etätyö- ja pientoimistotilat, sekä niihin liittyvät videoneuvottelut ym. laajat Business Center palvelut – joustavasti ja luottamuksellisesti 24/7. Meeting Park on ainoa toimija Pohjoismaissa jossa kaikki vuokralaiset, kanta-asiakkaat ja henkilökunta ovat saman salassapitovelvoitteen alaisia. Meeting Park tarjoaa vuosittain lähes 1000 yritykselle ja instituutiolle puitteet mm. yli 7000 kokous- ja koulutustilaisuudelle.

Täysin suomalaisessa yksityisomistuksessa oleva Business Meeting Park Oy perustettiin vuonna 2010 Kainuun maakunnallisen elinkeinotoiminnan kehittämisyhtiö Kainuun Etu Oy:n spin-offina. Yhtiöllä on Helsingin ydinkeskustan neljässä (4) toimipisteessä noin 4000 m2, joista löytyy yli 40 kokous- ja koulutustilaa, sekä 70 etätyö- ja toimistotilaa. Vuokralaisina on noin 100 yritystä ja yhteisöä kuten VISA Europe, HBO Nordic, UBER, Finland University, Tallinn University, Liaison Technologies, Yepzon ja NxtVn.

Lisätietoja

Kare Casals, toimitusjohtaja

Puhelin: 010 5011 510
S-posti: etunimi.sukunimi at meetingpark.fi
Internet: www.meetingpark.fi

Forum on yksi Suomen suurimpia ja vilkkaimpia kauppakeskuksia ja siellä vierailee vuosittain lähes 14 miljoonaa kävijää. Kauppakeskuksessa on yhteensä noin 140 liikettä, joiden yhteenlaskettu vuosimyynti on noin 200 miljoonaa euroa.

Sponda Oyj on Suomen suurimpien kaupunkien toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö. Spondan toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja kehittää toimistotiloja, liiketiloja ja kauppakeskuksia toimintaympäristöiksi, jotka luovat edellytykset asiakkaiden menestykselle. Spondan sijoituskiinteistöjen käypä arvo on noin 3,1 miljardia euroa ja vuokrattava pinta-ala noin 1,2 miljoonaa neliömetriä.