eMBA Katriina Tammi on nimitetty Business Meeting Park Oy:n kaupalliseksi johtajaksi 1. elokuuta 2022 alkaen. Hän vastaa Meeting Parkin markkinoinnista ja myynnistä, sekä Ruoholahden metroaseman kiinteistöön juuri avautuneen Meeting Park OASIS -nimisen ainutlaatuisen 6.000 m2 kokous-, koulutus- ja tapahtumakeskuksen operatiivisesta toiminnasta. 

- Olemme erittäin innostuneita saadessamme Katriina Tammen kaltaisen erittäin kokeneen, monipuolisen ja asiakaspalvelun vahvan osaajan vahvistamaan Meeting Parkin tiimiä yhtiön seuraavassa kehitysvaiheessa, toteaa toimitusjohtaja Kare Casals.

Katriina Tammi on tehnyt menestyksellisen ja monipuolisen uran kokous-, tapahtuma- ja matkailualan parissa. Katriina Tammi siirtyy Meeting Parkiin maailman suurimman liikematkatoimiston CWT:n palveluksesta, jossa hän on vastannut Suomen ja Itä-Euroopan kokoukset ja tapahtumat -yksikön operatiivisen päällikön tehtävistä vuodesta 2017. Tätä ennen, hän teki monipuolisen 15 vuoden uran matkatoimisto KILROY:ssa, vastaten mm. myynnistä, markkinoinnista ja operatiivisesta toiminnasta Suomessa, viimeksi kaupallisena johtajana.

- Olen todella motivoituneena liittynyt mukaan Meeting Parkin tiimiin, joka on jo nyt tehnyt minuun vaikutuksen lämminhenkisyydellään ja osaamisellaan. Toiminnan kehittäminen seuraavalle tasolle yhdessä tiimin kanssa tulee varmasti näkymään entistäkin parempana asiakaskokemuksena, toteaa uusi kaupallinen johtaja Katriina Tammi.

Meeting Park panostaa toiminnan kehittämiseen ja kasvuun

Meeting Park panostaa vahvasti korkeatasoisten ja yritysasiakaslähtöisten palvelujen edelleen kehittämiseen ja kasvuun mm. rekrytoinneilla ja keskittämällä toimintaansa entistä isompiin, korkeatasoisiin toimipisteisiin.

Meeting Parkille pandemiaa edeltävät vuodet olivat jatkuvan kannattavan kasvun aikakautta. Pandemiasta huolimatta, Meeting Park on palvellut yritysasiakkaitaan yhtäjaksoisesti ympäri vuorokauden 24/7. Meeting Park on tarjonnut puitteet jo yli 80.000 tilaisuudelle, ja on kokousmäärissä mitattuna Suomen suurimpia toimijoita.

- Näin ollen on luonnollista, että Meeting Parkin katse on vahvasti pandemian jälkeisessä ajassa ja toiminnan edelleen kehittämisessä ja kasvussa, toteaa toimitusjohtaja Kare Casals.

Viimeisen vuoden aikana, Meeting Park on avannut 8.000 m2 edestä täysin uutta kokous- ja tapahtumatilaa Helsingin ydinkeskustaan kauppakeskus Kluuviin ja Ruoholahden metroaseman kiinteistöön.

Lisätietoja:

Business Meeting Park Oy

Kare Casals, toimitusjohtaja
Puhelin: +358 10 5011 510
S-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
LinkedIn: www.linkedin.com/in/casals 

Katriina Tammi, kaupallinen johtaja
Puhelin: +358 40 575 3863
S-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
LinkedIn: www.linkedin.com/in/katriinatammi 

Linkit:

Internet: www.meetingpark.fi 
Twitter: @meetingpark
Facebook: www.facebook.com/MeetingPark 
LinkedIn: www.linkedin.com/company/business-meeting-park-ltd 

Lisätietoja yrityksestä:

Business Meeting Park Oy on yksityinen suomalainen kasvuyhtiö, joka on tarjonnut jo vuodesta 2011 saakka yrityksille keskitetysti kaikki monipuoliset, juostavat ja luottamukselliset kokous-, koulutus- ja työtilat, sekä näihin liittyvät korkeatasoiset palvelut ympäri vuorokauden 24/7. Tänä aikana, Meeting Park on tarjonnut puitteet jo yli 80.000 tilaisuudelle, ja on mm. kokousmäärissä mitattuna Suomen suurimpia toimijoita. Yhtiöllä on yli 2.500 kotimaista ja kansainvälistä yritys- ja yhteisöasiakasta. Meeting Park on myös Valtiohallinnon kokous- ja tapahtumapaikkojen puitesopimustoimittaja (Hansel). Meeting Parkin lähes 10.000 m2 toimipisteet sijaitsevat Helsingin Kluuvissa, Kampissa ja Ruoholahdessa.

 Meeting Park Helsingissä - Ruoholahti OASIS - KAMPPI - KLUUVI